Rukous - kommentaari

(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Luuk. 11:1-13)

Jeesus opettaa opetuslapsiaan rukoilemaan

1.Johanneksen esimerkki oli selvästikin vaikuttanut opetuslapsiin, ja Jeesuksen esikuva merkitsi heille varmasti vielä enemmän. Kun hän rukoili, heissäkin heräsi rukouksen kaipuu. He ymmärsivät myös, että heidän täytyi oppia rukoilemaan. Emme tuntisi Johanneksen rukouselämää, ellei Luukas olisi siitä kertonut. Ei tiedetä, kuulivatko opetuslapset, mitä Jeesus tällä kertaa rukoili. Ei myöskään sitä, kuka heistä tämän toivomuksen esitti, mutta ehkä hän oli yksi niistä seitsemästäkymmenestä, koska Luukas ei mainitse hänen nimeään. Tämä voi selittää myös syyn, miksi Jeesus opetti heille Isä meidän -rukouksen uudelleen. Se oli tarpeen, koska ne seitsemänkymmentä eivät olleet paikalla hänen opettaessaan rukouksen aikaisemmalla kerralla (Matt 6:9-13). Opetuslapsi ei pyytänyt opettamaan, miten heidän pitäisi rukoilla, vaan hän sanoi: »Opeta meitä rukoilemaan». Hän tahtoi rukoilla, koska Mestarikin rukoili.

2.Jeesus piti itsestään selvänä, että he rukoilivat. Hän sanoi: kun rukoilette. Hänen opettamansa rukous on jokaisen rukouksen malli. Tarkoitus ei ole, että on käytettävä orjallisesti vain tätä rukousta - onhan sen sanamuotokin erilainen Matteuksella ja Luukkaalla. Rukouksemme vaihtelevat henkilökohtaisten olosuhteiden mukaan, mutta Isä meidän -rukous on meille annettu esikuva. Rukous alkaa sanalla "Isä" ja korostaa kuuliaista ja luottavaa suhdetta häneen. Rukoilemme häneen uskoen ja häntä rakastaen. Vt:ssa Jumalaa sanotaan harvoin Isäksi, ja niissäkin tapauksissa hänestä puhutaan kansan isänä (5 Moos 8:5; 32:6; Jer 3:19; Mal 1:6; 2:10). Jumalan "nimi" tarkoittaa kaikkea, mitä hän on pyhyydessään, vanhurskaudessaan, rakkaudessaan ja kaikkivaltiudessaan. Jumalan "valtakunta" kuvaa ulkonaista yhteyttä, jonka edellytyksenä on sisäinen muutos. Sen, joka rukoilee: "tapahtukoon sinun tahtosi", täytyy osoittaa olevansa myös halukas noudattamaan Jumalan tahtoa.

3.Kristitty elää alituisessa riippuvuussuhteessa Jumalaan, hän on aina avun tarpeessa. "Leipä" kuvaa tässä kaikkea, mitä ihminen tarvitsee maalliseen elämäänsä. Velvollisuutemme on kiittää Jumalaa yksinkertaisimmistakin lahjoista. "Jokapäiväinen (epiçsios)" on hyvin harvoin käytetty sana, joka voi kuvata jotakin osaksemme tulevaa ja meille kuuluvaa, tai edessä olevaa, huomispäivään liittyvää.

4.Joka pyytää "anteeksi", tunnustaa samalla olevansa syntinen ja syyllinen. Anteeksianto ei perustu siihen, että sitä rukoileva myös itse antaa anteeksi, vaan Jumalan armoon. Mutta rukoilijalla ei saa olla mielessään minkäänlaista kaunaa, koska hän silloin olisi teeskentelijä. Jumala ei kiusaa ketään, joten tässä on varmasti kysymys kiusauksen sallimisesta. Pyydämme, että välttyisimme olosuhteilta, joissa voimme joutua kiusaukseen. Tässä tarkoitetaan myös väärää tottumista pyhiin asioihin siinä määrin, ettemme enää osaa kunnioittaa niitä.

5.Itämailla ihmiset matkustivat toisinaan yöaikaan välttyäkseen päivän kuumuudelta. Vieraanvaraisuus oli pyhä velvollisuus. Ystävä pyysi kolmea leipää kenties siksi, että vieras saisi yhden, isäntä yhden ja yksi olisi siltä varalta, että nämä eivät riittäisi. Kertomus on oikeastaan »vastavertaus». Jumala on toisenlainen kuin se henkilö, joka tässä täyttää pyynnön, mutta kun tämäkin vastasi, miten paljon ennemmin Jumala onkaan sen tekevä! Jumala on enemmän kuin ystävä, hän on Isä. Tässä ovelle kolkutettiin keskiyöllä, vuorokauden sopimattomimpaan aikaan, mutta Jumalalle ei ole sopimatonta aikaa. Nyt ei ollut kysymys ratkaisevan tärkeästä asiasta. Meidän tarpeemme voivat olla paljon suurempia.

6.Jeesus ei halua sanoa, että Jumala on kuin väsynyt naapuri, joka voidaan taivuttaa, jos olemme hellittämättömiä. Hän painottaa sitä, että ihmiset eivät lannistu ensimmäisen yrityksensä jälkeen, jos heillä on voimakkaat vaikuttimet ja syyt tai jos he luottavat siihen, jolta etsivät apua.

7.Köyhä perhe nukkui yleensä ohuilla patjoilla korokkeen tapaisessa huoneen osassa. Kaikki perheenjäsenet eivät välttämättä nukkuneet samassa vuoteessa, mutta tässä voidaan hyvin tarkoittaa samaa huonetta. Sanat "en minä voi" tarkoittavat tässä samaa kuin 'en tahdo'.

8.Meidän tulee olla kestäviä rukouksessa, vaikka vastaus ei tulisikaan silloin, kun me haluamme. Tämä kuvaa rukousta, joka jatkuu, kunnes ovi avataan. "Ei hellitä (anaideia)" ilmaisua ei käytetä missään muualla Ut:ssa. Raamatussa on useita esimerkkejä tällaisesta hellittämättömästä rukouksesta. Siten Aabraham rukoili Sodoman ja Gomorran kaupunkien (1 Moos 18:23-33) ja kanaanilainen nainen riivaajahengen vallassa olevan tyttärensä puolesta kohdaten esteen toisensa jälkeen (Matt 15:22-28).

9.Anomme, mitä tahdomme saada ja etsimme, mitä meiltä puuttuu. Kolkutamme, koska tunnemme, että meidät on jätetty ulkopuolelle. Kestävä rukous on merkki pysyvästä kaipuusta. Sanan kieliopillinen muoto ilmaisee, että rukousta, etsimistä ja kolkuttamista tulee jatkaa - tänään, huomenna, joka päivä. Emme voi tehdä sitä liian usein.

10.Tässä tähdennetään Jeesuksen edellisessä jakeessa lausumia sanoja. Kaksi verbeistä on preesensmuodossa, kolmas on futuurissa. Näin on siksi, että oven avaaminen ei ole kolkuttajan tehtävä, vaan sisäpuolella olijan. Tässä jakeessa ei ole kysymys poikkeustapauksesta. Rukoileminen ei milloinkaan ole turhaa työtä tai hukkaan heitettyä aikaa.

11.Tässä ei verrata ystävään, vaan isään. Jeesus perustelee sanansa edeten alemmalta tasolta ylemmälle - ajatuksissaan ja päätöksissään häilyvistä isistä kaikkivaltiaaseen Isään. Hän kehottaa kuulijoitaan sijoittumaan isän asemaan, jotta he tajuaisivat, miten Jumala kohtelee lapsiaan.

12.Nämä sanat ovat vain Luukkaalla. Ne puhuvat tavallisesta ruuasta ja yleisestä vaarasta. Kun skorpioni kiertyy kerälle, se on munan muotoinen.

13.Pahastakin voi inhimillisen rakkauden asein tulla jotakin hyvää. Kuinka sitten pyhä Jumala voisi jättää tekemättä sellaista, mitä jopa syntinen ihminen pitää itsestään selvänä? Vrt. vastaavaa lausumaa Matt 7:11. Luukas korostaa kuitenkin, että se hyvä lahja, jonka Isä haluaa antaa, on Pyhä Henki.


Sivun alkuun

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita