Ovi - kommentaari

(Novum jae jakeelta etenevä kommentaari: Luuk. 13:22-30)

Jeesus puhuu ahtaasta ovesta

22.Jeesus oli matkalla Jerusalemiin, mutta hän ei pitänyt kiirettä. Hän pysähtyi monessa paikassa matkan varrella. Jo 9:51:ssä sanottiin hänen lähtevän Jerusalemiin, ja siitä alkaen hän on ollut sinne matkalla. Tämä on Jeesuksen toinen vaellus Jerusalemiin hänen myöhemmän toimintakautensa aikana. Ajankohta on sama, josta kerrotaan Joh 11. luvussa.

23.Ei tiedetä, mistä »joku» sai aiheen kysymykseensä. Rabbiineilla oli erilaisia näkemyksiä kyseisestä asiasta, kuten useat apokryfiset kirjat kertovat. (Esim. 4 Esra 7:55 ss.) Koko Israelin uskottiin kuitenkin pelastuvan lukuunottamatta muutamia harvoja syntisiä, jotka itse aiheuttivat tuomionsa.

24.Jeesus ei antanut suoraa vastausta, mutta hänen sanansa olivat kyllä selvät. Hän oli käyttänyt ovikuvaa aiemminkin (Matt 7:13-14). Kilvoitteleminen kuvaa tässä kokosydämistä toimintaa jonkin päämäärän saavuttamiseksi. Samaa sanaa käytetään urheilussa. Tällä ei tarkoiteta, että valtakuntaan pääsisi inhimillisten ponnistelujen avulla. Kysymys on asennoitumisesta. Ovi on ahdas, mutta se johtaa pelastukseen.

25."Perheenisäntä" on tässä Kristus. Vrt. Matt 7:21. On turhaa yrittää avata ovea sen jälkeen, kun hän on sen sulkenut. Tässä mainitaan kaksi tapaa, miten yritetään päästä sisään, kun on liian myöhäistä. Ensin kolkutetaan ja huudetaan, sen jälkeen vedotaan selityksiin (j. 26), mutta mikään ei auta. Tästä syystä kilvoitteleminen on välttämätöntä (j. 24).

26.Eräät rabbiinit kieltäytyivät opettamasta kadulla, mutta Jeesus ei tehnyt niin. Hän opetti kaikkialla, missä hän kulki. Ne, jotka sanoivat hänen opettaneen, eivät voineet samalla väittää ottaneensa vastaan tätä hänen opetustaan.

27.Kukaan ei saa erityiskohtelua. Jeesus ei mainitse mitään tiettyä syntiä, jonka nämä ihmiset olisivat tehneet, mutta selvää on, että hän hylkää heidät täysin. Vrt. Ps 6:9. Lopussa on vain kaksi ryhmää: toinen on sisäpuolella, toinen ulkopuolella.

28.Tämä sanonta esiintyy Matteuksella kuusi kertaa, Luukkaalla vain tässä. Se kuvaa sitä hirvittävää tilaa, jossa ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolelle tietoisesti jääneet. Se puhuu mitä syvimmästä murheesta ja mitä katkerimmasta raivosta. Itkeminen ja hampaiden kiristely heidän nähdessään Aabrahamin viittaa siihen, että heillä on mahdollisuus nähdä autuaiden ilo.

29.Kokoontuminen on juutalaisten opetuksessa tavallinen kuva taivaasta. Vrt. Jes 49:12. Tässä ei ole maantieteellistä rajoitusta.

30.Sana "katso" kuvaa jotakin odottamatonta ja ihmeellistä. "Viimeiset" tarkoittavat niitä, jotka ovat kaukana Jumalan valtakunnasta ja armosta (Ef 2:17), kun taas "ensimmäisiä" ovat nämä lähellä valtakuntaa olevat, nimittäin juutalaiset (Room 9:4).

Sivun alkuun

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita